#58. Data ja analytiikka kaupan johtamisessa ja kehittämisessä
Dataa on enemmän kuin aiemmin, mutta ymmärrämmekö sen avulla paremmin? Kaupan alalla on tänä päivänä valtavasti dataa päätöksenteon tueksi. Mittareita,
Kotimaisen kaupan ikonisin yritys yli 160-vuoden historiallaan. Stockan kello ja keskustan tavaratalo sekä luonnollisesti Hullut Päivät ovat luoneet esimerkkiä suomalaisille kaupan yrityksille jo vuosikymmeniä.
Vuosikymmenen mittaisen alamäen jälkeen Stockmannin tavaratalot näyttävät vihdoin palaavan kannattavan kasvun tielle.
Järjestyksessään toinen erikoiskauppaan keskittyvä Kaupan tila -seminaari järjestetään keväällä 6.5.2026 Tennispalatsissa Helsingin keskustassa.
Järjestyksessään toinen erikoiskauppaan keskittyvä Kaupan tila -seminaari järjestetään keväällä 6.5.2026 Tennispalatsissa Helsingin keskustassa.
Kaupan alan vuoden tärkeimmän sesongin tuloksia aletaan raportoimaan ensi viikolla. Mitä tältä raportointikaudelta on odotettavissa? Mihin kolmeen asiaan erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota?
Stockmannin 2000-luvusta kertovan juttusarjan kolmas ja viimeinen osa katsoo tähän päivään ja etenkin tulevaisuuteen. Sinne yhtiötä vie Stockmannin operatiivinen johtaja Riku Lyly.
Viime viikon kirjoitus Stockmannin 2000-luvun kirvoitti kommentteja yhtiön tilanteesta. Kommentit pääsääntöisesti sivuuttivat yhden keskeisen asian: liiketoimintamallin radikaali muutos.
Kaupan Tilan tilaajilla on mahdollisuus päästä tutustumaan ennakkoon projektiin, jota on tehty pitkään ja hartaasti: kirja Stockmannin 2000-luvun hengästyttävistä käänteistä.
Kesän aikana iso joukko kotimaisia ja eurooppalaisia kaupan yhtiöitä ehti raportoida toisen neljänneksen tuloksiaan. Tässä kirjoituksessa käydään läpi kesän keskeisiä
Kauneus ja terveys on toimiala, joka on perinteisesti kasvanut hyvin taloudellisesta syklistä riippumatta. Näin on tapahtunut myös korkean inflaation aikana.
Edellisen viikon kirjoituksessa pohdin sitä miten tavaratalokaupan osalta on unohdettu ketjumainen ja volyymeihin nojaava liiketoiminta. Nyt katsotaan menestyjiä.
Kaupan alan tuloskauden analysoinnin toinen osa syventyy erikoiskauppaan, jossa tulokset jakautuivat vahvasti. Varovaisempi kuluttaminen näkyi monilla aloilla.
Liity tilaajaksi ja saat uusimmat kaupan alan uutiset sähköpostiisi.